Copyright © Inderes 2011 - present. All rights reserved.
  • Seneste
  • Markeder
    • Aktieoversigt
    • Finanskalender
    • Udbyttekalender
    • Research
    • Artikler
  • InderesTV
  • Forum
  • Om os
    • Fulgte selskaber
    • Team
Analytikerkommentar

Huomioita Admicomin hiljaista jaksoa edeltäneestä analyytikkopuhelusta

Af Atte RiikolaAnalytiker
Admicom

Admicom järjesti maanantaina analyytikkopuhelun ennen hiljaisen jakson alkua. Yhtiö on alkuvuoden tehnyt strategiapäivitystä uuden toimitusjohtajan vetämänä, josta kuullaan tarkemmin lähiaikoina. Maaliskuussa yhtiö lanseerasi Bauhubin Suomen markkinoille, jonka lisäksi yhtiö kertoi 2,4 MEUR:n tekoälykehityshankkeesta, jolla kiihdytetään panostuksia tällä alueella. Rakennusalan haastavassa markkinatilanteessa ei ole alkuvuodesta odotetusti nähty vielä olennaisia muutoksia parempaan, mutta pahin näyttäisi olevan jo takanapäin. Palaamme tarkemmin alkuvuoden tulosodotuksiin vielä Q1-ennakkokommentissa. Q4-raportin jälkeinen päivityksemme on luettavissa täältä.

Markkinatilanteessa ei odotetusti vielä muutoksia parempaan

Admicomin mukaan markkinatilanteessa ei ole tapahtunut yhtiön tammikuun lopun tilinpäätöksen jälkeen olennaisia muutoksia. Yhtiö kommentoi tuolloin konkurssien aiheuttavan normaalia suurempaa asiakaspoistumaa ainakin H1’25:llä. Pieniä merkkejä paremmasta nähtiin Tilastokeskuksen keräämissä Suomen rakentamisen tammikuun liikevaihtoluvuissa (+4,1 %), joskin vertailukauden luku on erittäin heikko.

Admicom ohjeistaa vuodelle 2025 jatkuvan vuosilaskutuksen (ARR) kasvavan 8-14 %, kokonaisliikevaihdon 6-11 % (ennusteemme 9 %) ja oikaistun käyttökatteen olevan 31-36 % liikevaihdosta (ennusteemme 34,3 %). Vaikka asiakkaiden tasauslaskun muutoksesta (-0,7 MEUR) ja ohjelmistokehitysresurssien siirrosta sisäiseen käyttöön (-0,5 MEUR) aiheutuu selkeää vastatuulta liikevaihtoon, näkee Admicom orgaanisen kasvunsa jatkuvan tänä vuonna. Tämä nähdäksemme kertoo luottamuksesta piristyvän uusmyynnin suhteen, mitä myös viime vuoden loppua kohti vahvistunut myyntiputki tukee. Lisäksi viime vuosina tehdyt panostukset tuoteportfolioon ja myyntiorganisaatioon antavat hyvät eväät parantaa suorittamista lisä- ja ristiinmyynnin puolella. Markkinatilanteen elpyminen toisi tässä onnistumiseen selkeää myötätuulta.

Strategiaa viilattu alkuvuodesta uuden toimitusjohtajan vetämänä

Simo Leisti aloitti Admicomin toimitusjohtajana tämän vuoden alussa, ja alkuvuodesta yhtiön strategian suunnitelmia ja tavoitteita onkin hänen johdollaan kirkastettu. Yhtiön mukaan strategian suunnittelutyö on edennyt hyvin ja yhtiö tulee lähiaikoina viestimään tarkemmin lopputuloksesta. Isossa kuvassa strategia ja suuntaviivat eivät olennaisesti ole muuttumassa, vaan enemmänkin kyse on siitä, miten asetetut tavoitteet tullaan saavuttamaan.

Bauhub lanseerattiin Suomessa tavoiteaikataulua edellä

Admicom tiedotti maaliskuun alussa projektinhallintaratkaisu Bauhubin lanseerauksesta Suomessa. Yhtiö hankki virolaisen Bauhubin yritysostolla joulukuussa ja integraation ensimmäinen tavoite oli lokalisoida ohjelmisto Suomen markkinalle. Ohjelmiston ensimmäiset kriittiset kyvykkyydet on nyt yhtiön mukaan lokalisoitu noin kuukausi tavoiteaikataulua edellä, ja ensimmäiset asiakkaat ovat parhaillaan aloittamassa ohjelmiston käyttöä. Bauhubin projektikohtainen hinnoittelu tarjoaa Admicomille selvää skaalautuvaa kasvupotentiaalia asiakkuuksissa, sillä yhtiön keskisuurillakin asiakkailla voi olla helposti kerralla 10 projektia käynnissä.

Integraation toisessa vaiheessa Admicomin kustannuslaskenta-, aikataulutus- ja dokumentointiratkaisut integroidaan Bauhubin alustaan yhtenäiseksi kokonaisratkaisuksi, joka mahdollistaa kansainvälisen laajentumisen Euroopassa. Toisen vaiheen tavoitellaan valmistuvan H1’26 aikana.

Panostuksia tekoälykehitykseen lisätään

Admicom tiedotti viime viikolla, että se kiihdyttää tekoälykehitystään 2,4 MEUR:n tutkimushankkeella, josta Business Finland rahoittaa noin 1 MEUR. Admicomin oma investointi projektiin ei muuta yhtiön nykyistä taloudellista ohjeistusta. Hankkeen tavoitteena on löytää keinoja parantaa asiakkaiden tuottavuutta jopa 25 % verrattuna yrityksiin, jotka eivät käytä Admicomin ratkaisuja. Kehityshankkeen avulla halutaan kehittää tekoälypohjaisia ratkaisuja, jotka parantavat tuottavuutta sekä luovat uusia tuotteita ja ominaisuuksia. Hankkeen tavoitteena on myös vahvistaa Admicomin kansainvälistä kilpailukykyä ja auttaa erottumaan globaaleilla markkinoilla. Tarkoitus on myös arvioida kansainvälistä markkinapotentiaalia ja mahdollisia kumppanuuksia. Isossa kuvassa tutkimushankkeen avulla yhtiö haluaa tehdä kotiläksynsä huolella, ja tämän jälkeen mahdollisesti painaa kaasua tekoälyratkaisujen suhteen, jos ja kun lupaavat ratkaisualueet on paikannettu.

Admicom operates in the IT sector. The company develops cloud-based services that mainly concern administration, accounting, payroll and project management. In addition to its main business, it offers training and customer support. Its customers are small and medium-sized corporate customers, with the largest operations in construction and industry. The head office is located in Jyväskylä.

Læs mere på virksomhedsside

Key Estimate Figures24.01

202425e26e
Omsætning35,638,742,7
vækst-%3,6 %8,8 %10,4 %
EBIT (adj.)12,213,014,7
EBIT-% (adj.)34,3 %33,7 %34,5 %
EPS (adj.)1,972,152,43
Udbytte0,650,700,85
Udbytte %1,4 %1,5 %1,9 %
P/E (adj.)24,121,318,8
EV/EBITDA19,316,413,6

Forumopdateringer

Atte “Ei leiki” Riikola har skrevet kommentarer om Admicoms kapitalmarkedsdag. Admicom afholdt tirsdag en kapitalmarkedsdag, hvis optagelse ...
i går
af Sijoittaja-alokas
10
Det var en klar udmelding fra CEO’en. Efter min mening forklarede de også vækstvejen og strategien ret godt, og hvordan vækstmålene vil blive...
2.12.2025, 16.17
af MTES
6
På Admicoms CMD var der i dag en rigtig god stemning, og præsentationerne gav yderligere farve til selskabets mål. De, der er interesserede ...
2.12.2025, 13.54
af Atte Riikola
14
Jeg er enig i, at internationale virksomhedsovertagelser skal foretages, hvis man vil være med i dette spil på lang sigt. Men Smartcrafts rejse...
25.11.2025, 09.03
af Atte Riikola
14
I den tidligere strategi og de relaterede meddelelser er der blevet talt meget om internationalisering (se f.eks. ovenfor), men disse internationale...
25.11.2025, 08.14
af Pohjolan Eka
25
Heh, min CMD-forhåndsvisning blev udgivet i dag kl. 7.00, og allerede kl. 8.00 kom der en meddelelse om den opdaterede strategi. Sikke en timing...
25.11.2025, 07.24
af Atte Riikola
11
Klart formulerede mål, men selve strategien forblev fuldstændig ukendt. Jeg forstår ikke, hvorfor man i kommunikationen skal sige, at strategien...
25.11.2025, 06.42
af Lars74
3
Find os på de sociale medier
  • Inderes Forum
  • Youtube
  • Facebook
  • X (Twitter)
Tag kontakt
  • info@hcandersencapital.dk
  • Bredgade 23B, 2. sal
    1260 København K
Inderes
  • Om os
  • Vores team
  • Karriere
  • Inderes som en investering
  • Tjenester for børsnoterede virksomheder
Vores platform
  • FAQ
  • Servicevilkår
  • Privatlivspolitik
  • Disclaimer
Inderes’ ansvarsfraskrivelse kan findes her. Detaljeret information om hver aktie, der aktivt overvåges af Inderes og HC Andersen Capital, er tilgængelig på de virksomhedsspecifikke sider på Inderes' hjemmeside. © Inderes Oyj. All rights reserved.