Copyright © Inderes 2011 - present. All rights reserved.
  • Seneste
  • Markeder
    • Aktieoversigt
    • Finanskalender
    • Udbyttekalender
    • Research
    • Artikler
  • InderesTV
  • Forum
  • Om os
    • Fulgte selskaber
    • Team

Kremlologien jalanjäljillä

Af Marianne PalmuEconomist

Kirjoitin taas viime viikolla keskiviikkoiltana tuttuun tapaani Yhdysvaltain keskuspankin korkopäätöksen pikakommenttia ja kerroin päätöksen sisällöstä ja sen tärkeistä sanamuodoista miehelleni. Hän ei ole ihan kaltaiseni rahapolitiikkafriikki, mutta keksi hyvän vertauksen työstäni. Hänen mukaansa rahapolitiikan sanojen tulkkaus on kuin kremlologiassa konsanaan.

Kremlologia tarkoittaa Kremlin poliittisten vallanpitäjien tekojen, tekemättä jättämisten ja sanojen tarkkaa seuraamista. Päättäjien ja puoluelehti Pravdan sanamuotoja tulkittiin ja niiden perusteella yritettiin tehdä päätelmiä Kremlin tunnoista, merkitsiväthän ne meille pienenä naapurimaana paljonkin neuvostoaikaan. Ylen mukaan kremlologia oli 2010-luvullakin vahvasti voimissaan, sillä luotettava tiedonsaanti Venäjältä on vaikeaa.

On totta, että nykyaikana sanojen merkitys on noussut keskuspankkipiireissä arvoon arvaamattomaan. Kun ohjauskorot ovat painettu näillä näkymin pysyvästi finanssikriisiä alemmille tasoille ja keskuspankit haluavat rahapolitiikastaan läpinäkyvää ja paremmin ennakoitavaa, puheiden merkitys korostuu. Kuinka muuten transitory-sanasta (suom. väliaikainen) ja olisi tullut rahapolitiikan kuuma peruna tai Federal Reserven lehdistötilaisuuden kysymys-vastaus-osiosta laajalti seurattu makrotapahtuma. EKP:ssa puolestaan sanapari strong vigilance (suom. suuri valppaus) inflaatiosta puhuttaessa oli 2010-luvun alussa koodi mahdolliselle koronnostolle. Yhtä tärkeää kuin se, mitä päätetään, on se, miten päätöksistä kerrotaan ja mitä rivien välistä voidaan päätellä tulevasta rahapolitiikan suunnasta.

Saksassa kremlologia sai nimen Kreml-astrologie, mikä kertoi osaltaan tulkintojen epävarmuuksista. Tähdet kertovat, komisario Palmu oli loistava takavuosien Suomi-elokuva, mutta ekonomisti Palmu ei ainakaan vielä ole joutunut turvautumaan astrologiasta ennustamiseen. Keskuspankkien kertomaa kannattaa silti seurata.

Mukavaa isänpäiväviikonloppua!

Marianne Palmu

Ekonomisti fundeeraa -juttusarja sisältää ajatuksenvirtaa talouden ilmiöistä.

Aikaisemmat tekstit:

6.9.2021: Kivikautiset aivomme muistuttavat talouden riskeistä

9.5.2021: Mistä ekonomisti on tehty?

23.1.2021: EKP ilmastoaktivistina ja sananen elpymisrahastosta

7.12.2020: Kulutuksen dilemma

21.11.2020: Rakas kilpailu, kaipaan sinua

31.10.2020: Tiistaina edessä poliittisen vastakkainasettelun juhla

19.10.2020: Miltä tuntuisi 21 692 euroa lisävelkaa omalla tilillä?

Populære artikler

Financial Key Ratios: EV/EBIT, EV/EBITA, EV/EBITDA, and EV/Sales
11.11.2025 Artikel
Probabilities of success in drug development
26.09.2024 Artikel
Balance sheet, debt leverage and risks
27.03.2023 Artikel
Return on capital (ROE, ROI, ROIC, RONIC)
07.07.2023 Artikel
Financial Key Ratios: Price-to-Earnings
26.09.2025 Artikel
Find os på de sociale medier
  • Inderes Forum
  • Youtube
  • Facebook
  • X (Twitter)
Tag kontakt
  • info@hcandersencapital.dk
  • Bredgade 23B, 2. sal
    1260 København K
Inderes
  • Om os
  • Vores team
  • Karriere
  • Inderes som en investering
  • Tjenester for børsnoterede virksomheder
Vores platform
  • FAQ
  • Servicevilkår
  • Privatlivspolitik
  • Disclaimer
Inderes’ ansvarsfraskrivelse kan findes her. Detaljeret information om hver aktie, der aktivt overvåges af Inderes og HC Andersen Capital, er tilgængelig på de virksomhedsspecifikke sider på Inderes' hjemmeside. © Inderes Oyj. All rights reserved.