Euroopan puolustusmenot: Rahakirstut hukassa

Luin äskettäin Bloombergilta mielenkiintoisen artikkelin EU:n puolustusmenoista. Niiden osalta tavoite on NATO-tasolla kaikille yhteinen: kasvattaa menoja nykyisestä 2 %/BKT:n tasosta 3,5 %:iin BKT:sta vuoteen 2032 mennessä. Tämän lisäksi 1,5 % BKT:sa on korvamerkitty puolustukseen liittyvien toimialojen, kuten liikkuvuuden ja kyberturvallisuuden kehittämiseen.

Ukrainan sota on tuonut Euroopan selkä seinää vastaan: jotain on tehtävä yhteisen puolustuksen lujittamiseksi. Trumpin presidenttiys puolestaan on tähän mennessä todistanut sen, ettei Yhdysvallat ole enää entisenlainen kumppani, vaan puolustusasioissa on opittava seisomaan omilla jaloillaan. Sota myös antaa tietyn oikeutuksen menojen lisäämiselle myös äänestäjien puolelta, onhan turvallisuus yksi meidän jokaisen perustarpeista. Läpihuutojuttu se ei kuitenkaan ole.

Puolustusmenojen lisääminen on monen tekijän summa: tarvitaan poliittista tahtoa ja vahva hallinto, jotta päätökset saadaan vietyä maaliin asti. Ongelmana onkin, että poliittisessa johtajuudessa on ollut tietynlainen tyhjiö viime vuosina, ja suurien saappaiden täyttäjiksi ei ole ruuhkaa (aiheesta lisää makroartikkelissa täällä). Kuten alla olevasta Bloombergin kokoamasta taulukosta näkyy, euroalueen suurmaissakaan ei kaikissa ole vahvaa hallitusta, ja myös poliittisen tahdon voimakkuus vaihtelee maittain.

Lähde: Bloomberg

Lähde: Bloomberg

Toinen juttu on sitten raha. Jos puolustusmenojen lisääminen rahoitettaisiin puhtaasti velkarahalla, tarkoittaisi se kovaa lisäystä euromaiden velkatasoihin. Kuten yo. Taulukosta näkyy, varaa puolustusmenojen kasvattamiseen ei oikeastaan olisi kuin Saksalla, joka nyt aikookin lähteä varustelutalkoisiin isolla singolla. Muutoin euroalueen suurmaissa velkatasot ovat ylittäneet 100 % BKT:sta ja taakka siis kasvaa. Yhteisiä puolustusrahastoja suunnitellaan, mutta näyttää siltä, että ainakin ensi alkuun puolustusmenot kaatuvat jäsenmaiden omalle vastuulle. Koska liikkumatila on rajattu, säästöjä pitäisi samaan aikaan tehdä toisaalla julkisissa menoissa, mikä ei ole kovin vaihtoehto sekään. Kysymys kuuluu siis: hyväksyäkö edelleen kasvavat velkatasot (ja tämän myötä nousevat korkomenot) vai kiristääkö vyötä muualla. On hyvin vaikea nähdä, että ratkaisuja saataisiin aikaan ilman EKP:n tukea esim. puolustus-QE:n muodossa.